maanantai 19. helmikuuta 2018

Rio 18 kk kävi terveystarkastuksessa 7.2 -18

Virallinen silmätarkastus - ja sydänkuuntelu molemmat ok >

Näyttelyissä pidämme nyt taukoa ja suunnittelemme tulevaa ...
Maastokirjat täytyy hommata piakkoin, sillä toiveissa olisi tehdä maastodebyytti nuoren herran kaa Kevätmaastoissa 2018 Lumijoella kesäkuun alussa.

Tällähetkellä täällä Siikalatvalla on niin kireää pakkasta ettemme ole päässeet metsäilemään moneen päivään, mut tässä tulee muutama kuvatus viime viikolta >












Aurinkoista keväänjatkoa ja palataan taas!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Ärrätiiminväki toivottaa lukijoillemme ihanaa ja lämpöistä Joulua, wuff!

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Voittaja näyttelystä ei uusia titteleitä herunut, mut Rio oli molempina päivinä junnuluokan kolmas viidestätoista junnu uroksesta  tuloksella Eri 3 SA, joten ollaan oikein tyytyväisiä ja ylpeitä.
Rio oli parhaiten menestyneiden suomalaisurosten joukossa, sillä ulkomaalaiset ja tuontiurokset veivät kirkkaimmat sijat.
Reimalle molemmilta päivältä sileät Erit.

  Rio sunnuntaina Eri3 SA tuomari 
Tuula Savolainen
kuvat Kai Heinonen 

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Palataan!

torstai 9. marraskuuta 2017

Uskomatonta, mutta totta! Rambo tänään vetskuikään ...

Ramppa viettää tänään 8 wee SYNTTÄREITÄ
Hirrrrmuisesti haleja hurmuripojalle!
Synttäreitä on vietetty herkutellen ja rallatellen suolla ja metsässä.
Nyt on sankari onnellisesti väsytetty ja tuolla se soffalla pötköttelee tyytyväisenä kamujen kera.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Ärränuoriso menestyi jälleen hienosti Jyväskylän KV näyttelyssä ...

Rio oli Jun Eri2 + SA, PU4, vaSERT.
(Best male 4 with reCAC) 

Reima Val Eri1+SA, PU1,ROP, CACIB
 (Best male1, BOB with CACIB

Rion arvostelu:
Tuomari (judge)  Jean-Louis Grunheid France
- Excellent type, construction and format. Nice masculine head. Excellent teeth, eyes, expression. Excellent topline, chest, front, bones, angulations, movement and charachter.-

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Reiman arvostelu:
tuomari (judge) Tino Pehar Kroatia
- 3 years old. Well balanced. Very typical masculine head and expression. Long neck, good topline, well set tail. Well developed ribcage, Good angulations in front and rear. Very good movements.- 

XXXXXXXXXXXXXXXXXX

Vuosi on ollut aikamoisen hieno näyttelyrintamalla.
Tämän vuoden viimeiset pyörähdykset kaksikolla on kehässä Helsingin messukeskuksessa kun kaverukset lähtevät pariksi päiväksi (la,su) Pohjoismaisen voittaja - ja Voittaja 2017  näyttelyyn joulukuussa.

Tänä syksynä olemme  ajelleet rallaamaan kauemmaksi "korpisuolle", jossa on rauhallista ja saadaan kunnon lihasjumppaa.
Tänäänkin on tarkoitus suunnistaa iltapäivällä suolle.
Tässä muutama kuva värikylläisestä lenkkimaastostamme:

















Mukavaa syksyn jatkoa!!!
 Palataan taas!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Tiimipäällikkömme, ihanista ihanin Rico tänään 12 wee ...

10.10 -17
Hurrrrjan paljon ONNEA ja suukkoja meiltä kaikilta!
Ollaan niin onnellisia että papparainen on jälleen  hyvässä kunnossa.
Lihaksetkin ovat palautuneet leikkauksen jälkeen ja Rico jaksaa lenkkeillä  ihan täysillä mukana.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Rio viettää tänään 1 wee synttäreitä ...

                                   Meidän wauva täyttää tänään kokonaisen VUODEN
                                            Hurjan paljon Onnea pikku hurmurille! 💝


Porsaan korvien ja muiden herkkujen jälkeen kävimme synttäreiden kunniaksi tekemässä sitä mistä pikkukoira nauttii eniten eli montulla pärräämässä ja uimassa.
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX 

Edellinen viikonloppu vierähti vaunuillessa Joensuussa ja Rio piipahti kehässä lauantaina.
Tuloksena Jun Eri2
Jun Excellent2

Tuomari judge Jouko Leiviskä
-  Erittäin kauniit linjat, tyylikäs, kaunis kaula ja ylälinja.
Hieman voimakkaat posket muutoin hyvä kallo. Ikäisekseen erinomainen runko. Rintakehä saa syventyä. Erinomainen takaosa. Erinomaiset kulmaukset. Liikkuu hyvin takaa. Etuaskel saisi olla pidempi.-

 Iltasella kävimme lenkillä koko tiimin kera läheisellä Jokiasemalla.
Ilma oli kuin morsian. Vielä iltasellakin reilu parikymmentä lämmintä.

 XXXXXXXXXXXX

Ensi kuussa käydään vielä yksi ryhmis ( Rio & Reima) ennenkuin siirrytään talvikaudelle ja hallinäyttelyihin.
Palataan taas!



maanantai 7. elokuuta 2017

Mistä näitä sertejä oikein tulee ...

Lapsikoirankin ruusukeseinä alkaa täyttyä vauhdilla, sillä jälleen SERTI lisää viime lauantaina Siikajoen ryhmänäyttelystä tuloksella:
Jun Eri1sa, PU2 & SERTI
Jun Excellent1 CCq & Best male2
 
Tuomari Markku Mähönen
 - Oikeat mittasuhteet ja ääriviivat. Riittävän pitkä pää, hyvän väriset silmät voisi olla hieman kookkaammat. Erinomainen kaula. Erinomainen eturinta & runko. Hyvät kulmaukset edessä, aavistus liikaa takana. Leveä reisi. Hyvä ylälinja. Suorat edestakaiset liikkeet. Sivulta hyvät. Hyvä käytös. Miellyttävä luonne.-
 Valitettavasti Siikajoelta ei ole kuvia kun kameran säädöt oli jossainvaiheessa menneet kuutamolle.
Tässä tänä aamuna pihalla komistus pönöttää niin pätevänä.

Näyttelykesä alkaa vedellä viimeisiään.
Ensi viikonloppuna lähdemme vaunun kaa Joensuuhun viettämään viimeistä lomaviikonloppua ja siinä ohessa Rio käy lauantaina näyttelykehässä.
Sittenpä ne kesän näyttelyt on paketissa.
Kesän tulokset ovat olleet hurjan paljon parempia kuin mitä uskalsimme keväällä odottaa.
Huikea kesä ollut!!!
Rio on käynyt kesän aikana myös muutamissa rataharkoissa Virpiniemen Greyhound stadionilla menestyksekkäästi.
Lähti sekä käsi -että moottorivieheen perään reippaasti.
Vielä olisi tarkoitus päästä muutaman kerran päräyttämään ennen talvea, jotta päästäisiin sitten ensi kesänä juoksemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ryhmät ja jos ne menee ok niin anomaan ratakirjoja.  

 Tällaista tälläkertaa ...
Palataan taas!